Ympäri mennään ja yhteen tullaan – Ghanalaisen yhteisöelämän kultainen ohjekirja: Osa 1


Olet hiljainen ja varautunut, itsenäinen suomalainen? Ja haluat lähteä ovesta ulos ja elää, kokea, rikkoa rajojasi ja tuntea itsesi?

Sitä voisi vaikka etsiä oman life coachin, hypätä benji-hypyn tai lähteä baariin. Tai sitten voi lähteä elämään ghanalaiseen yhteisöön.

Tyylinsä kullakin, mutta tässä tulisi ghanalaisen yhteisöelämän ABC jähmeille suomalaisille. Siitä voi selvitä…

Savimaja ja nuotio?

Hiivimme perätysten viidakon siimeksessä. Tulikärpäset leijailivat ympärillämme ja heinäsirkat sirittivät ihan paljaiden jalkojemme vieressä. Maa tuntui kostealta ja lämpimältä. Leijonat karjuivat jossakin kaukana kilpaa ulvovien susien kanssa. Kelmeä puolikuu roikkui tummansinisellä taivaalla. Pidin takanani kävelevää poikaani kädestä kiinni. Hänen perässään tulivat ketterästi kaksi viidakkolasta, poika ja tyttö, joihin tutustuimme edellisen sadekauden jälkeen eräänä kuumana iltapäivänä. Olimme matkalla metsästysreissulta savimajaamme. Viidakkolapset miettivät, miten pääsisimme livahtamaan omiin majoihimme ilman, että pihalla odottava nälkäinen leijona ei huomaisi tuloamme. Juuri kun luulimme selvinneemme, vesikauhuinen...

HERÄTYS!

Afrikka. Ghana. Accra. Vaikka täällä voi toisinaan saada vaikka lepakosta päähänsä (kyllä!), niin täällä meidän pihapiirissä ei ole leijonia tai alkuasukkaita pahemmin näkynyt. Toisaalta vaikka täällä on kauppakeskukset, nettiyhteydet ja Uber-kyyditkin, niin onhan täällä nyt ihan erilaista kuin kotona Suomessa. Miten suomalainen sitten selviää täällä? Miten suomalainen löytää täällä oman paikkansa?

Ghana saa minut joka visiitillä pysähtymään ja ajattelemaan, ymmärtämään elämää. Kaikki erilaisuus saa minut kyseenalaistamaan, oppimaan ja etsimään omaa paikaani niin täällä kuin ylipäätään koko olemisessani ja elämässäni. Ghana on muuttanut minua jo valtavasti ja se tuskin tulee koskaan loppumaan. Avaan tässä kaksi-osaisessa yhteisöpaketissa (lue toinen osa täällä) omia kokemuksiani yhteisöelämästä Ghanassa, mikä varmasti vaihtelee suurestikin eri puolilla maata, unohtamtamatta sitä, että jokainen yhteisö on ainutlaatuinen ja omanlainen.

Kuusi huonetta ja keittiö

Ghanassa lähes kaikki alempaa ja keskitulotasoa edustava väestö asuu ”compound house” -nimisissä yhteisötaloissa, joissa keskellä olevan pihan ympärille on rakennettu useita huoneita, muutama keittiö, suihkuhuone ja vessa. Jokaisella perheellä tai asukkaalla on yleensä yksi tai kaksi omaa huonetta, ja keittiöt ja pesutilat jaetaan muutaman asukkaan kesken. Omissa huoneissa lähinnä nukutaan tai levätään. Muuten suurin osa arkiaskareista tehdään pihalla muiden yhteisön jäsenten kanssa jutellen. Pyykit, ruoanlaitto, tiskit, kynsien lakkaus, jääkaapin korjaus..

Myös lapset leikkivät aina pihalla, samoin läksyt tehdään yhdessä puupenkillä tai seinää vasten. Pihoilla elää usein myös kotieläimiä kuten vuohia, kanoja, koiria ja kissoja.

Kuten jo aiemmassa ruokapostauksessa mainitsin, ruoanlaitto täällä vaatii kärsivällisyyttä. Ulkona olevista avokeittiöistä voi löytyä kaikennäköisiä yllätyksiä, kuten hiiriä, torakoita tai jos satut unohtamaan riisinjämät kattilanpohjaan pariksi päiväksi plus 35 asteen helteeseen, kannen alla odottaa (kokemuksella) ei-niin-kiva toukkafarmi (no lähetin tietenkin tästä eksperimentistä kuvan äidilleni, ravitsemusalan ammattilaiselle, joka tokaisi, että onpas kätevää kun proteiinin voi kasvattaa suoraan ruokaan..).

Olen sen verran hemmoteltu suomalaisakka, että oikaisen ruoan suhteen melkein aina ostamalla muiden äitien laittamaa ruokaa streetfood-kojuista tai menen johonkin raflaan syömään.

Myös tiskaus on joskus jonkinasteinen haaste, kun astiat ui palmuöljyssä, vedet on poikki ja jynssäät astioita löytämässäsi vesitilkassa pihamaalla. Voihan siitä tehdä toki kivaakin, kun yhdistää hommaan vaikka auringonoton tai ajoittaa tiskauksen niin, että naapurin emäntä kertoo kaikki uusimmat juorut pyykätessään vieressä.

Suihku ja vessa saattavat olla oikein siistit ja kaikin puolin toimivat, tai sitten ne voivat näyttää tältä:

"Ulkosuihku on ihana!"

Tuntuu nostalgiselta kauhoa kaivosta kannettua vettä kuupalla vanhasta saviruukusta, kun aurinko lämmittää selkää ja seinän yli kurottuvan limepuun oksilla laulaa pienet värikkäät linnut.

Tehokkaan yhteisöelämyksen pääelementti:

Erilaiset perheet. Huh.

Olen asunut useissa eri yhteisöissä kuluneiden vuosien aikana. Kaikki ovat olleet tosi erilaisia, mutta jokaisesta on silti tullut enemmän tai vähemmän koti. Olen seurannut läheltä yksityisen ala-asteen elämää, moniavioisuutta, 20:n hengen kirkkoyhteisöä ja kansainvälistä ja nuorta pihapiiriä, jota veti Amerikassa monta vuotta asunut ghanalainen GrandMa, joka parhaimmillaan fiksaili maastoautoaan aamutuimaan vaaleanpunainen myssy ja saman sarjan pyjamat yllään, ja pahimmillaan täräytti aamuyöstä vuoden raivarit potkien puolet asukkaista pihalle.

Eikä tämänhetkinen asumuksemme naapureineen jätä yhtään sen kylmemmäksi. Mielestäni pihapiirin jengistä saisi aivan loistavan Erilaiset Perheet tai vaikka Big Brother -tuotantokauden.

Meitä asuu täällä kuusi porukkaa:

1.) Viisihenkinen kirkkoperhe, joka viettää lähes joka päivä ainakin pari tuntia kirkossa. Lapsista vanhin, 13-vuotias tyttö pitää huolta nuoremmista 5- ja 7-vuotiaista tytöstä ja pojasta. Isosisko tekee heille ruoat, pesee pyykit, auttaa läksyissä ja vahtii leikkejä. Perheen äiti on ompelija ja isä taksikuski.

2.) Rastafariperhe, jonka 9-vuotiaan pojan nimi on Ga:n kielellä Leijona. Heidän kotioveensa on liimattu Haile Selassien tulostettu kuva. He ovat vegaaneja, käyttävät luonnonlääkkeitä, kuuntelevat ja soittavat iltaisin reggae-musiikkia, ja lähtevät aina sunnuntaisin rannalle meditoimaan tai metsään rastafarikokoukseen. Kaikilla kolmella perheenjäsenellä on paksut, pitkät luonnonrastat. Perheen parvekkeella asustaa Soldier ja Nigga nimiset kisut pentuineen, sekä valkoinen kyyhkynen nimeltään Jah Victory.

3.) Kuusihenkinen perhe, jonka jäsenistä kaksi on vakavasti mielisairaita, ja loput neljä vailla peruskoulutusta. Perheen isä, Respect, kerää päivisin romua tienvarsilta ja ihmisten kodeista raskaaseen puukärryyn, jota hän työntää paahtavan auringon alla päivästä toiseen. Hän myy tavaran eteenpäin jonnekin, ja tienaa sillä perheelle leivän pöytään. Perjantaisin mies soittaa pihalla ruosteisella trumpetillaan surullisia sävelmiä.

Respect on todella ailahteleva; toisinaan hän on tosi iloinen ja ylistää kaikkea eteensä ilmestyvää sydämellisesti ja antaumuksella, joskus hän taas kiihtyy suunnattomasti ja raivoaa itsekseen pihalla tuntikaupalla. Yleensä hänen suuttumuksensa kohdistuu hänen kotieläimiinsä, jotka elävät aidatulla pihalla talon vieressä. Aitauksesta löytyy vuohia, ankkoja, kalkkunoita, kanoja, pupuja, kyyhkysiä, kissoja ja koira. Aikamoinen sekamelska ja mekkala. Välillä eläimet pääsevät jostakin aidanraosta karkaamaan, jolloin pihallamme on oikea sirkus. Ja lapset nauttivat kun saavat ajaa elukoita takaa.

Respectin vaimo (toinen vaimo asuu muualla) viettää päivänsä kotona vettä kantaen ja pyykkiä pesten. Heidän vanhin tyttärensä on lopettanut koulut kesken ja odottaa joutilaana elämän järjestyvän. Perheen pojat käyvät valtion kouluja, mutta nuorin 12-vuotias poika on mielenterveydeltään todella sairas, ja on surullista seurata, kuinka muu perhe kohtelee poikaa. Kun muu perhe katsoo illalla telkkaria huoneessaan, poika katsoo ohjelmaa ulkopuolelta ikkunan hyttysverkon läpi puupenkki korokkeenaan. Tämän jälkeen muun perheen mentyä jo nukkumaan poika makaa yksin ulkona samalla puupenkillä ja tuijottaa hiljaa tähtitaivaalle. Mietin aina, että mitäköhän hän mahtaa tuntea ja ajatella. Hän ei puhu kuin muutamia sanoja. Hän sotkee itsensä milloin milläkin. Kun maalaamme pihalla lasten kanssa, poika maalaa vain laatikoita uudestaan ja uudestaan. Hänen vaatteensa ovat 120-senttisiä ja hänen koulureppunsa on riekaleinen. Hän ei reagoi mihinkään oikein mitenkään.

"Lapsi, josta kukaan ei ole koskaan välittänyt."

4.) Äiti ja tytär; perheen isä asuu Amerikassa. Perhe viettää paljon aikaa keskenään omassa kodissaan. He ovat aina iloisia, tytär on ihastuttavan hyvätapainen ja sädehtivä.

5.) Pienen mainostoimiston jengi, joka fiksailee pihalla mainoskylttejä. Nuoret pojat ja tytöt kuuntelevat ghanalaisia hittibiisejä, tanssivat, nauravat ja viihtyvät keskenään. Keskipäivällä porukka viettää siestaa toimiston edustalle levitetyillä patjoilla tai toimiston pöydillä. Itse yrittäjä, P, tekee töitä kellon ympäri ja suunnittelee intohimoisesti, miten saisi työllistettyä Ghanan nuorisoa. P on tämän yhteisön rakentaja, joka selvittelee riitoja ja ongelmia parhaansa mukaan.

6.) Yläkerran opiskelijatytöt. Kymmenisen tyttöä jakaa pari pientä huonetta opintojensa ajan. Aamuisin tytöt lähtee viimeisen päälle laittautuneina journalismi-opistoon. Hajuvesi tuoksuu ja hiuslisäkkeet hulmuaa. Ei voi muuta sanoa kun, että kauniita nuoria naisia ovat (mutta mielestäni olisivat upeimmillaan ilman irtoräpsyttimiä ja minareita). He ovat todellisia siskoksia viha-rakkaussuhteineen. Joskus yläkerrasta kaikuu yhteislauluna Rihannan ja Beyoncen hittibiisit, ja välillä kuulostaa siltä, että joku lentää kohta rappuset alas hiuslisäkkeet takussa. Iltaisin on aika söpöä, kun tytöt istuvat poikaystäviensä kanssa kadun laidalla, aidan reunalla ja juttelevat käsi kädessä.

7.) Me "obronit" ja poikani ghanalainen isä.

Ja mekös vasta naapureiden mielestä omituisia olemmekin!"

Kuten jo arvaat, tässä yhteisössä on aikamoiset skandaalin ainekset. Rastafarit ja kristityt eivät voi sietää toisiaan, opiskelijatytöt ja rastafarit riitelevät kylppäristä, opiskelijat ja kristityt sähisevät sähkölaskusta, Respect kilahtelee koiralleen, yrittäjä-Patrick hermostuu henkilökuntaansa, ja minä käyn omaa oikeustaistelua mielisairaan pojan puolesta hänen äitiään vastaan.

Nämä ristiriidat vaikeuttavat myös lasten leikkejä. Lapsi A ei leiki lapsi B:n kanssa, koska lapsi B leikkii lapsi C:n kanssa. Noh, aina voi sentään leikkiä lapsi D:n kanssa, koska lapsi D:lle käy aina kaikki koska D on muuten aina yksin. Ja tämähän ei tienkään sovi omituiselle obroni-äidille, jonka obroni-poika täten yrittää parhaansa mukaan yhdistää kaikki aakkoset yhteen. Ja se toimii yllättävän hyvin!

Olen itsekin joutunut aikamoiseen ristituleen tämän erikoisen yhteisön ympäröimänä. Yhtenä iltana rastanainen kutsuu minut parvekkeelleen syömään lämpimiä kasvis-ananasleipiä, opiskelemaan luonnon lääketiedettä, ja kuulemaan viimeisimmät uutiset naapurini paholaisnaisesta. Kun pakkaamme kuivattua sitruunaruohoa käytävällä (paholais)kirkkonaisen kanssa, rastanainen ei tervehdi kävellessään ohi. Kun sairasta poikaa piestään ulkona, koska hän on niin älyttömän tyhmä, menen raivoamaan äidille ja kutsun yrittäjä-Patrickin tulkkaamaan englannista ga:n kielelle.

Sitten on näitä symbolisia ja kulttuurisidonnaisia juttuja. Naapureiden isännät riitelee; toinen kaataa kupista vettä hitaasti maahan sanoen samalla painokkaasti ja hitaasti jotain, mitä en ymmärrä, minkä jälkeen toinen osapuoli alkaa sylkemään veteen. Minulle selitettiin myöhemmin, että siinä osoitettiin ja sitten kumottiin jonkinlainen kirous. Toinen samantyylinen tapaus tuli vastaan pari viikkoa sitten, kun opiskelijatyttöjen huoneesta valui likavesivana rastafarien huoneeseen. Siihen ei kuulemma saanut koskea, eikä sitä saanut siivota, koska siinä virtasi kirous. Hmm, enpäs uskalla näistä sanoa yhtään mitään.

Ja hei, on paljon ihaniakin juttuja, joita näiden ihmisten kanssa on tullut (erikseen) tehtyä! Välillä lähdemme valikoidulla porukalla rannalle, jolloin niin lapset kuin aikuisetkin saavat lomaa arjen askareista. On niin ilostuttavaa katsoa kun normaalisti kiireiset ja tiukat äidit asettavat hiusverkot peruukkiensa suojaksi ja hyppäävät mereen, nauravat ja pelleilevät. Ja on vielä ilostuttavampaa katsoa kun tiukan kurin alla elävät lapset vapautuvat meressä.

"Kävelemme käsi kädessä pitkin rantaviivaa, keräämme simpukoita, ihmettelemme merta ja juomme jääjogurttia."

Respectin koirakin pääsi viime kerralla mukaan rannalle ja pesimme sen porukalla meressä. Naapurin pikkutyttö, joka pelkää koiraa kovin, rohkeni antamaan sille matkalla ostetun grillatun kalan ruoaksi. Ihmiset tottuu, muuttuu ja oppii. Olisivatpa aikuisetkin yhtä avoimia uudelle ja erilaisuudelle kuin lapset, niin elämä olisi vähän mutkattomampaa.

Seuraavalla viikolla luvassa yhteisöelämän DEF sisältäen ne kaikkein kultaisimmat ohjeet, joita noudattamalla...voi selvitä ;). Ja tilaamalla uutiskirjeen saat aina ilmoituksen meidän uusimmista blogipäivityksistä!

Terveisin,

Sister / Aunty Hanna aka David’s mother

(Blogitekstiä on leikattu ja muokattu 24.9.2017. Alkuperäinen blogiteksti on julkaistu 8.4.2017 blogin vanhassa osoitteessa gobeyondghana.fi)

#yhteisö #tavat #asuminen #keittiö #perhe #kulttuuri

  • GBG Facebook
  • GBG Instagram

© 2020 Go Beyond Ghana