• GBG Facebook
  • GBG Instagram

© 2020 Go Beyond Ghana

Inside Accra - Kaupunkielämän helmiä vol. 1


Iloinen tervehdys Accrasta!

Tulin parin viikon reissulle Ghanaan ja olen ehtinyt keräilemään taas vaikka mitä kivoja aiheita tänne blogiin kirjoitettavaksi. Olen parhaillaan täällä asuvan suomalaisen kaverini Eevan luona kylässä.

"Aika luksusta kirjoitella kaikessa rauhassa

koivet pystyssä, lauantai-iltapäivänä

tuoretta kahvia juoden!

Jossain lähellä on jotkut kirkonmenot

kun toiveikas, iloinen laulu ja rummutus

kantautuu parvekkeen ovesta sisään."

Koko alkuviikko meni Takoradin suunnalla ja oli kyllä niin ihanaa olemista ja elämistä rannalla, vehreiden sademetsien ympäröimänä ja rauhallisen, raikkaan kaupungin sydämessä.

Eilen illalla suunnittelin kovasti kylmää iltaolutta jossakin Accran Osun alueen streetbaarissa, mutta hups, nukahdinkin VIIDEKSI TUNNIKSI ukkosen jyristessä ja rankkasateen piiskatessa ikkunoita, ja siinä se ilta menikin! Taisi olla vähän univelkoja..

Tänään suunnittelimme Eevan kanssa Labadi Beach -hotellin uima-altaalle menoa, mutta juuri syötyämme Eevan valmistaman unelma-aamupalan ja pakattuamme kaikki uimakamppeet alkoi taas satamaan kissoja ja koiria. Odottelimme tovin jospa sade menisi ohi, ne kun yleensä eivät täällä kestä kovinkaan kauaa ainakaan tähän aikaan vuodesta. Sää pysyi vaan synkkänä ja päätimme lähteä käymään paikallisissa putiikeissa:

1. Tree of Life - Ghanalaisia luonnontuotteita

Tämä pienen pieni putiikki sijaitsee Osussa, 6th street:lla, ja myös Dworzulun alueella sijaitsee toinen, alkuperäinen Tree of Life -liike.

Valikoimaan kuuluu luomuruoka-aineita kuten pähkinöitä, chia-siemeniä, moringa ja baobab -jauheita, kaakaovoita, kookosöljyä, hunajaa ja erilaisia teelaatuja. Lisäksi putiikissa myydään aivan superherkkuja hius- ja ihokosmetiikkatuotteita. Erilaisia vartalo-öljyjä mintulla, sitruunaruoholla, tea treella ym., "whipped" vartalovoiteita puuvillalla, appelsiinilla, hiilellä..., kuorinta-aineita, mustaa shampoota jne.

"Laadukkaat tuotteet ovat Reilun Kaupan

periaatteita noudattaen valmistettuja ja kauniisti pakattuja."

Henkilökunta on avuliasta ja esittelevät pyydettäessä mielellään tuotteita. Vähän kalliimmat hinnat suhteessa markkinoilla myytyihin paikallisiin saippuoihin ja voiteisiin, mutta Tree of Lifen tuotteissa on vähän uutta twistiä ja hiukka luksusta. Tuotteiden hinnat pyörii noin 20 ja 80Ghc välillä.

2. Global Mamas - Ghanalaisten naisten tekemiä Reilun Kaupan käsitöitä

Kauppa on vähän piilossa Osun Koala Supermarketin viereisen Adjoate Street:n varrella, pienellä sisäpihalla. Kylttejä on useita lähistön teiden varrella, joten etsivä kyllä löytää tänne. Global Mamas on yhteisö, joka on saanut alkunsa vuonna 2003. Toiminnan tavoitteena on luoda perinteisiä käsityötaitoja omaaville vähävaraisille naisille työtä ja tuloa, jotta he voivat pitää huolta perheistään, terveydestään, rahoittaa lastensa koulunkäyntiä ja turvata tulevaisuutensa.

Tällä hetkellä kaupan tuotteita valmistetaan yhdeksässä ghanalaisessa yhteisössä lähes 600 tekijän voimin! Täältä löydät mielenkiintoiset esittelyt mamoista ja heidän valmistamistaan tuotteista.

Liikkeestä löytyy batiikkivaatteita naisille, miehille ja lapsille, kierrätyslasikoruja, laukkuja, pussukoita, shea-voiteita, pelejä, kirjoja jne. Vaikka mitä söpöä! Mullekin tarttui muutama hieno löytö mukaan :) !

3. Burger and Relish - hampurilaisrafla & baari

Hampurilaiset, snackit, smoothiet, drinksut ja jälkkärit... Iloinen ravintolapäällikkö Nana suosittelee kolmen vuoden kokemuksella Smoky Joe -burgeria ja Purple Rain -drinkkiä. Päädymme Eevan kanssa kuitenkin tilaamaan Crispy Chicken ja Nachos -annokset. Nam - hyvin osui ja upposi. Ravintolassa on kiva tunnelma, paikka on kaikin puolin siisti ja rento. Tänne tullaan, kun tekee mieli roskaruokaa!

Pöytiä on niin ulkona kuin sisällä, ja puutarhassa esiintyy perjantaisin paikan oma bändi Jollof Balz. Sunnuntai-iltapäivisin Burger and Relish:ssa on myös lapsille leikkejä ja pelejä, jopa lastenhoitajia.

Ravintola on auki su - to klo 12-23, pe - la klo 12-01. Puutarhan voi vuokrata myös ksityistilaisuuksia varten.

Kivoja paikkoja kaikki! Kun tulet siis Accraan, muista käydä näissä! Lisää helmiä seuraavassa postauksessa.

Terkuin,

Hanna