• GBG Facebook
  • GBG Instagram

© 2020 Go Beyond Ghana

Laiska lomailija! Näin vietät unelmapäivän Kultarannikolla


Esittelin sinulle viime viikolla julkaisemassani jutussa kalastajakylän nimeltä Busua. Vietin taas eilisen sunnuntain siellä ja täytyy sanoa, että maanantai tuntuu ihmeellisen hyvältä täydellisen Busualla vietetyn lepopäivän jälkeen. Mitä kaikkea lomailijan unelmapäivään täällä läntisellä Kultarannikolla sitten sisältyy? (Luvassa paaaaaljon lomakuvia!)

Herään pari minuuttia ennen kuudelta pirisevää herätyskelloa. Heinäkattoinen, pyöreä majani (70Ghc / yö) on pimeä, vain puisia ikkunaluukkuja reunustaa valoraamit. Aurinko nousee ja nyt pitää lähteä rannalle. Aamu on vielä kostea. Pihan pyöreälehtisten, kauniiden mantelipuiden (tai jotain sinne päin) vihreät aprikoosin kokoiset pähkinät tömähtelevät maahan. Kaksi tukaania kirkuu yhdessä puussa. Liskoja kipittelee siellä, täällä.

Alaska Beach nimisen majatalon henkilökunta alkaa juuri harjaamaan kuivuneita lehtiä pihan nurmikolta. Tänään tulee viikon kiireisin päivä. Paikka on aika räsähtänyt, mutta jotenkin juuri täällä se on ihan ok. Rannan tuntumaan rakennetut puiset katokset vihertävät, heinäkatto roikkuu ja suihkuhuoneiden seinämaalit rapistuvat vuosi vuodelta.

"Tämä on alusta asti ollut minun paikkani Busualla."

Alaska Beachilla ollaan yhtä suurta perhettä omistajien ja joka viikonloppuisten lomailijoiden kanssa. Patricia on ghanalainen villi ja äänekäs nainen, joka pitää huolen siitä, että hommat hoituu. Täällä varkaat saavat kyytiä ja hyvikset ronskeja haleja tai rivoja kehuja. Patin aviomies, kanadalainen Devin on leppoisa ja iloinen mies, ammattilaislomailija, joka juo aina mielellään kanssasi yhden oluen jos toisenkin. Pariskunnalla on kaksospojat, jotka tekevät hiljaa kepposia ympäri pihaa; joskus pikkutipuja viedään hiekkakylpyyn, toisinaan maapähkinöistä tehdään ammuksia ja niin edelleen.

"Musta kisu on päikkäreillä baaritiskillä

ja paikan koira-mama köllöttää ylpeänä hiekkamontussa: se synnytti pari päivää sitten viisi pikkuruista pentua."

Ja hei, täällä voi ottaa myös täysin oman tilansa ja mennä riippumattoon lukemaan romaania ja nakertamaan kookospähkinää vaikka koko päiväksi.

Meri hohtaa kultaisena vasten oranssin, vaaleansinisen ja purppuran väristä taivasta. Pienet aallot kaatuvat hiljalleen rantaan tasaisin väliajoin. Aamuisin rantaa koristelee pienet simpukat. Kävelen matalassa, lämpimässä merivedessä ja keräilen kauneimmat simpukat. Käännyn takaisinpäin kolmen kookospalmun kohdalla.

Aamupäivä on mielestäni paras aika uida. Lempeässä, kirkkaassa meressä voi kellua ja rentoutua rauhassa. Jossakin molskahtaa, upotan varpaani puhtaaseen hiekkapohjaan ja käännyn. Suuri, viiksekäs kala hyppelee kymmenen metrin päässä.

"Minua hymyilyttää, koska kala näyttää siltä

kuin se heiluttelisi pyrstöään

kuin onnellinen koira häntäänsä."

On aamukahvin aika. Kävelen rannalta muutaman kymmenen metrin Busuan päätielle, valkoisen, kaksikerroksisen talon alakerrassa olevaan kotikahvilaan. Ihastuttava emäntä Carol ei ole paikalla. Hän on Englannissa tyttärensä ja lapsenlastensa luona, mutta ei huolta, hänen miehensä Sly tuntee espresson valmistuksen sekä suklaa- ja banaanikakun salat. Tämä onkin harvinaisempaa herkkua Ghanassa. Ostan hedelmäkojusta kypsän ananaksen Takoradiin mukaan otettavaksi kävellessäni takaisin rannalle.

Hiekkaranta ja turkoosiksi taittunut meri houkuttelevat laiskaa lomailijaa. Kuuma, hieno hiekka tuntuu ihanalta selän alla. Mereltä tuulee ja suoraan yläpuolelta porottava aurinko paahtaa kuumasti. Älä unohda aurinkorasvaa täällä.

Ystäväni, puolikuuron Yaw-pojan äiti kantaa tuttuun tapaan laakeaa metallivatia päänsä päällä. Hän tulee halaamaan ja laskee makealta tuoksuvan banaanitertuin ja maapähkinäpussein täytetyn astian viereeni hiekalle ja puhuu kovaäänisesti ahantaa, alueen paikalliskieltä. Viiton ja kerron parhaani mukaan ostavani parilla cedillä banskuja ja yhdellä cedillä maapähkinöitä. Yaw on kuulemma Takoradissa kuurojen koulussa ja voi hyvin. Hän on ihana poika. Sellainen, joka nauraa aina kovimmin ja pisimpään nähdessään muiden nauravan. Sellainen, joka ui poikani kanssa tuntikaupalla hymy huulilla, piirtää hiekkaan tärkeitä asioita ja tilaa colaa osoittamalla jotakin punaista.

Busua tarjoaa myös paljon aktiviteetteja, joista Maria kertoo ensi viikolla lisää. Aurinko, meri ja kaikki puuhastelu kuluttavat, ja ajatus illallistamisesta tuntuukin taivaalliselta, kun olo on kaikkensa antanut, mieli lepää, ei ole kiire minnekään, ja vatsa kurnii.

Olen suosikkiruokapaikassani, Okyere Tree:ssa. Keittiö on vihreäksi maalatun Peter’s Place -nimisen majatalon yhteydessä (2 hengen huone omalla kylppärillä alk. 50Ghc / yö). Seinään on maalattu suuren puun kuva, katoksen alla on viisi puista pöytää, joiden äärellä istuessa voi katsella edessä kuohuvaa merta ja rannalla leikkiviä lapsia. Pohdin, pitäisikö tilata riisiä herkullisella papu-tomaattikastikkeella vai kerrosvoileivän avokadolla ja tuoreella tonnikalalla, sekä suolaisilla ranskalaisilla. Päädyn jälkimmäiseen.

"Aivan sama, mitä tilaa,

koska kaikki täällä maistuu unelmalta."

Okyere Tree:ta pyörittää viiden busualaisen naisen porukka. Paikassa on jotain tosi söpöä! Jokainen naisista on iloinen ja avoin, jollakin tapaa vapautuneempi kuin ghanalaisnaiset yleensä. Heillä on usein pienet lapset mukana töissä, milloin selkään kankaalla sidottuina, milloin pöytien lomassa leikkimässä. Naiset ovat ottaneet menuta suunnitellessaan huomioon niin turistit kuin paikalliset, vegetaristit ja makeanhimoisetkin. Naiset kertovat, että paikan erikoisuus on burrito. Heille on tärkeää, että voivat tehdä asiakkaille hyvää ruokaa tuoreista raaka-aineista. Tehdä asiakkaat iloisiksi. Ja täällä annokset ovat aivan alihinnoiteltuja - nämä naiset ovat tippinsä kyllä ansainneet.

Sulattelen ruokaa ja valmistaudun lähtemään takaisin Takoradiin. Nautin aina paluumatkasta. Kukkulaiset tiet, jotka pujottelevat viidakon keskellä, sykkivät valot vanhoissa kylissä, tähtitaivas ja auton ikkunasta puhaltava iltatuuli. Hautajaisten ohi ajaessa kuuluu kumiseva basso ja sadat puna-mustapukuiset hautajaisvieraat tanssivat äänekkäästi juhlatelttojen alla. Juopunut poliisi osoittaa taskulampulla ja kysyy kuskilta, olisiko hänellä jotain pojille. Päivän aikana kertyy varmaan aikamoinen pino yhden ja kahden cedin seteleitä taskuun. Pirulaiset. Mutta oloni on onnellinen. Kiitos Busua ja nähdään taas ensi viikonloppuna!

Besos,

Laiskotteleva Hanna