Suomalais-ghanalainen kuurojen koulu - 10 vuotta Ghanassa!


Tapaan ystäväni Hanna Boateng:n hänen kotonaan Suomen Turussa. Nautimme keväisestä illasta kuulumisia vaihtaen. Keskustelu kääntyy Ghanan ja siellä toimivaan Armon päiväkotiin ja kouluun (House of Grace School for Deaf), joka on tarkoitettu kuuroille lapsille. Olen pitkään halunnut kirjoittaa blogiin postauksen Hannasta ja kuurojen koulusta, koska ihailen suuresti Hannan kokemusta Ghanassa toimimisesta, kuurojen koulutuksen mahdollistajana ja sen puolestapuhujana.

Mistä syttyi kipinä perustaa kuurojen koulu Ghanaan?

Hanna asui nuoruudessaan Turun kristillisellä opistolla, jossa tutustui etiopialaisiin kuuroihin. Ystävyys kuurojen kanssa ja yhteisöllinen elämä opistolla veti Hannaa puoleensa. Etiopialaiset käyttivät oman etiopialaisen viittomakielen lisäksi amerikkalaista viittomakieleltä (ASL - American Sign Language), jolla Hanna heidän kanssaan kommunikoi. Etiopialaisten opiskelijoiden lisäksi Hannaa inspiroi perheystävä, joka oli toiminut Etiopiassa kuurojen koulun opettajana. Syttyi intohimo ja rakkaus viittomakieleen sekä kuurojen maailmaan ja pian Hanna olikin jo työväenopiston kursseilla ja avoimessa opistossa opiskelemaan viittomakieltä.

Ghana tuli Hannan elämään miehen mukana, vaikka sydän olikin sykkinyt Afrikalle jo vuosia. Ghanaan muuton tullessa ajankohtaiseksi nousi myös kysymys siitä mitä Hanna Ghanassa voisi työkseen tehdä. Hannan silloinen puoliso Jonas oli kasvanut Ghanan lapsuudenkodissaan päiväkodin yhteydessä. Siitä lähtikin ajatus, että he voisivat yhdessä perustaa päiväkodin, joka vastasi myös Hannan koulutusta ja osaamista. Ajatuksena oli perustaa integroitu päiväkoti kuuroille ja kuuleville lapsille. Ghanalaiset eivät kuitenkaan vielä vuonna 2008 olleet valmiita tämän tyyppiseen yhdistelmään. Monilla vanhemmilla oli pelko, että kuulevat lapset lakkaavat puhumasta jos ovat samassa luokassa kuurojen kanssa ja tämän pohjalta päätettiin profiloitua yksinomaan kuurojen päiväkodiksi.

Hanna sai päiväkodin perustamiseen, kulttuurin tuntemiseen ja käytännönasioihin apua anopiltaan, joka oli tehnyt pitkän ja maineikkaan uran sosiaalityöntekijänä ja naisten kouluttajana vetämällä vuosia YK:n projekteja Ghanassa. Hanna kulki anopin kanssa lähialueilla mainostaen kuurojen päiväkotia. Näillä matkoilla havaittiin, että moni kuuro oli jo reippaasti yli päiväkoti-iän. Kuurot lapset elivät yhteisöissään vailla minkäänlaista kieltä tai koulutusta. Huolena oli kuurojen lasten tulevaisuus, koska ei voitu olla varmoja mihin kouluun he sijoittuisivat päiväkodin jälkeen. Ghanan pääkaupungista, Accrasta katsottuna lähimmät kuuroille tarkoitetut valtionkoulut olivat kymmenien kilometrien päässä Temassa, ja Mampongissa, jossa toimii valtion ainut lukio kuuroille. Hanna ja Jonas päättivät laajentaa päiväkodin kouluksi.

Arvomaailma- ja asennemuutos on hidasta, mutta mahdollista

Hannan ajatteli lähtökohtaisesti, että kuurojen lasten vanhemmat innostuisivat siitä kun heidän elinympäristöön tulee kuurojen koulu, mutta todellisuus oli toinen. Alkutaival oli hidas ja vanhemmille piti pitkään perustella miksi koulu, koulutus ja kieli ovat tärkeitä perusarvoja. Monilla vanhemmilla oli ennakkokäsityksiä ja vanhoja uskomuksia, ettei esimerkiksi kuuro voi oppia saati työllistyä. Moni koki häpeää viittomakieltä kohtaan ja lapsen kuuroutta ei haluttu tehdä näkyväksi. Yleistä olivat myös uskomukset, että lapsi jossain vaiheessa “paranee” ja alkaa puhumaan. Lapsi haluttiin ujuttaa valtavirran mukaan ja laittaa tavalliseen kouluun. Lapsia saatettiin viedä maksullisille rukousleireille (prayer camp), joissa toivottiin lapsen parantuvan ja tällaisista rituaaleista oltiin valmiita maksamaan. Moni koulun oppilaan vanhemmista kävi jopa vuosien pohtimisprosessin ennen kuin lopulta toi lapsen kuurojen kouluun.

"Hanna kertoo 10 vuotta sitten vallinneista ajatusmalleista; ”Kuurojen lasten vanhemmat ja kyläyhteisöt toivat keskusteluissa esille uskovansa,

että kyllä lapsi alkaa puhumaan,

mutta ei ajateltu kokonaisuutta.

Ensimmäiset vuodet olivat asioiden näkyviksi

tekemistä ja liikkeelle lähdettiin perusteista,

että kuuro ei kuule eikä sen vuoksi

voi koskaan alkaa puhumaan.”

Vanhemmat ovat vuosien aikana esittäneet toivetta, että koulun tulisi olla sisäoppilaitos. Hannan paikallinen lähiverkosto opasti alusta asti siihen, että sisäoppilaitokseksi ei ryhdytä, koska riskinä olisi, että vanhemmat hylkäisivät kuuron lapsen. Koulun toimintaidea on ollut alusta asti tukea vanhemmuutta ja luoda myönteistä kuvaa kuuroudesta.

"Hanna kiteyttää visionsa siihen mitä toivoo opettajilta; ”Se mitä opettajana teet nyt,

näkyy oppilaissa tulevaisuudessa.”

– Jos opettajat arvostavat tekemäänsä työtä koululla,

on sillä suurin merkitys oppilaiden tulevaisuuteen

ja kuurojen asemaan Ghanassa."

Alkutaipaleella haastavinta oli oman ideologian ylläpito ja sen saaminen toimintatavaksi suhteessa paikallisen opetushenkilökunnan kanssa, ja sitouttaa heidät siihen. Mottona oli, että lapsi on arvokas ja oppiminen on ilo. Kuurojen opettajien oli vaikea päästää irti opitusta mallista ja ristiriitaa aiheutti myös kulttuurilliset asiat.

Viisauksia vuosien varrelta

Onko Hannalla sitten mielessä jotain sellaista, jota nykyisellä tiedolla ja kokemuksella tekisi toisin? Hetken asiaa pohdittuaan Hanna kertoo, ettei olisi haalinut Suomesta koululle niin paljon tavaraa oppimateriaaliksi ja leluiksi – vähempi olisi riittänyt. Materiaalia ja leluja ei Ghanassa juuri arvosteta ja sen näki myös tavasta kohdella tavaroita. Toki nukke leikeistä ja pikkuautoilla ajamisesta nauttivat myös ghanalaiset lapset. Suomalaisena päällimmäinen ajatus oli silloin, että lapsilla pitää olla leluja ja virikkeitä.

Hanna palaa kysymykseni äärelle hymyillen ja sanoo, että ehkä nykyään voisi olla kärsivällisempi.

"Nopeatempoisena ihmisenä tätä on vaikea uskoa,

koska Hanna on äärimmäisen kärsivällinen

ja sietää hyvin pitkään esimerkiksi keskeneräisiä asioita,

joihin allekirjoittaneella on Ghanassa

pärähtänyt hermot hetkessä."

Hanna sanoo ajattelevansa, että vuodet Ghanassa ovat opettaneet ymmärtämään sitä, miksi ihmiset toimivat kuten toimivat. Vuodet ovat myös selkeyttäneet omia ajatuksia siitä, mihin sopeutuu ja mitä ei toisaalta voi koskaan hyväksyä. Hanna korostaa, ettei hyväksy kaikkea mitä matkan varrella on tullut esille, vaikka on pyrkinyt selittämään ja ymmärtämään asioita kulttuurisidonnaisilla tavoilla. Esimerkiksi koululla on ehdoton sääntö, että oppilaita ei saa rangaista fyysisesti, kuten myös Ghanan laki sanoo. Hanna kuvailee, että on joutunut monesti pohtimaan, miten toimia, jotta kulttuurien kohtaamiset olisivat olleet eri tavalla käsiteltävissä ja hän kokee, että moni vaihe on ollut oman oppimisen prosessia kulttuuriin sopeutuessa.

Mitä koululle kuuluu nyt?

Nykyään koulussa toimii päiväkoti sekä ala- ja yläkoulu, joissa opiskelee tällä hetkellä lähes 80 oppilasta. Koulun opettajista suurin osa on kuuroja niin kuin alusta asti on ollut tarkoituksena; niin työllistämisen näkökulmasta kuin roolimallin vuoksi, koska vain kuuro voi tuntea täysin maailman jossa myös oppilaat elävät. Koulun johto on siirtynyt paikallisten käsiin, mutta omistajuus on silti Hannalla ja Jonaksella. Koulun taustavoimana Suomessa toimii Armon päiväkodin ja koulun ystävät ry, jonka kautta yksityisihmiset ja eri yhteisöt tukevat koulua. Kummitoiminta mahdollistaa opiskelun House of Grace:ssa niiden kohdalla, jotka eivät pysty maksamaan itse lukukausimaksujaan. Vanhempien vastuuta ei kuitenkaan haluta ottaa pois, ja Ghanassa jokaiselta oppilaalta kerätään esimerkiksi kuljetus– ja ruokamaksu päivittäin. Vuosi sitten koululle perustettiin Ghanaan oma paikallishallitus, joka tukee opetustyötä ja valvoo oppilaiden etuja. Ghanassa koulua on viime vuosina alkanut tukemaan taloudellisesti muun muassa kirkot ja järjestöt, mikä on tärkeää toiminnan jatkumisen kannalta. Koululla on alusta asti käynyt vapaaehtoisia ja työharjoittelijoita, jotka ovat tuoneet suomalaista ja eurooppalaista osaamista koulun ja oppilaiden hyväksi.

Syyskuussa 2018 koulu täyttää kymmenen vuotta ja sitä juhlitaan 10-vuotis juhlagaalassa Turun Kristillisellä opistolla 17.11.2018, lisätietoja osallistumisesta ja ohjelmasta voi kysellä Hannalta: hannaboateng@hotmail.com

Kiitos Hanna!

"House of Grace kuurojen koululla onkin

aivan erityinen paikka sydämessäni, sillä olen työskennellyt siellä itsekin parin vuoden ajan.

Seuraavassa postauksessa kerron

omia kokemuksiani koululta!"

Aurinkoisia kevätpäiviä,

Maria


  • GBG Facebook
  • GBG Instagram

© 2020 Go Beyond Ghana