Ghanalaisia luottonaisia ja suomalaisia ajatuksia ystävyydestä


Ghanassa ihmisten vieraanvaraisuus ja ystävällisyys on maailmankuulua ja apua tarvitsevaa autetaan usein pyyteettömästi. Ghanassa matkailija voi saada vaikka kutsun lähes tuntemattomalta aina hääjuhlista hautajaisiin; ghanalaiset haluavat ystävällisesti tarjota juhlien kautta mahdollisuuden tutustua paikalliseen kulttuuriin. On hyvä muistaa, että kutsun esittäjällä saattaa kuitenkin olla myös toiveena, että juhliin osallistuja antaa avokätisesti lahjoja (juhlissa tai jumalanpalveluksen aikana saattaa olla useampia ”keräyksiä” joissa vieraat sujauttavat cedeja kirjekuoressa keräyslippaaseen). Jokapäiväinen small talk, ystävällisyys ja yhteistyö eivät Ghanassa merkitsekään välttämättä sellaisia ystävyyssuhteita, joihin ehkä suomalaisittain on totuttu. Millaista siis on omien kokemusteni pohjalta ystävyys Ghanassa?

Sanotaan, että me suomalaiset saatetaan olla hitaasti lämpenevää kansaa, mutta kun sen mystisen jään rikkoutuessa päästetään toinen ihminen lähelle, on ystävyys lähes ikuista. Ghanassa perhe ja perheyhteisö tulevat kaiken edellä. Perheeltä haetaan tukea ja vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin, ongelmiin ja suunnitelmiin, kun taas kavereiden kesken ei ehkä niinkään jaeta henkilökohtaisia asioita. Suomessa taas monelle juuri ystävät muodostavat sen tärkeimmän ydinyhteisön, jonka kanssa jaetaan arjen ilot ja surut.

"Minun “Ghanan soulsister” Hanna

on sekä ystäväni että yhteistyökumppanini.

Olen saanut seurata onnellisena

hänen matkaansa kohti unelmaa:

pysyvä koti Ghanassa -projektia.

Odotankin jo puhelua Hannalta Takoradista,

jonka päätteeksi voimme taas kerran yhdessä todeta:

“Ah, voi Ghana!” <3"

Luulin pitkään, että ystävystyminen ghanalaisten naisten kanssa on haastavaa vain minulle, mutta monen ”vertaistuki-keskustelun” kautta olen saanut vahvistusta siihen, että se ei ehkä yleisesti ottaen olekaan ihan helppo homma (Hannakin kirjoitteli ajatuksiaan aiheesta ystävänpäiväjutussaan). Mietin monesti syitä miksi näin on ja kuten yleensä kansainvälisessä ja monikulttuurisessa kanssakäymisessä tulee esille, yksi syy on ainakin kielimuuri: ne naiset, jotka avoimemmin ja aidosti ottavat kontaktia eivät välttämättä jaa yhteistä kieltä matkailijan kanssa. Vuorovaikutus jää kovin pinnalliseksi jos ylipäätään small talkia pidemmälle pääsee. Kohtaamiset voivat olla siis oikein ystävällisiä ja vilpittömiä, mutta suomalaisesta kontekstista katsottuna kaveruus jää silti hyvän päivän tuttavuustasolle.

Toinen syy kevyen linjan kanssakäymiseen voi olla ghanalaisten naisten työntäyteiset päivät. Ghanassa äidiksi tullaan edelleen nuorena ja perhe-elämän myötä arki väistämättä muuttuu. Arkirutiinit on hoidettava usein yksinkertaisin ja vähin välinein ja resurssein, ja lasten koulumaksuihinkin on samalla tienattava rahaa. Olemme kirjoitelleetkin arki-aiheesta laajemmin pari kuukautta sitten, voit käydä lukemassa jutun täällä.

Kolmanneksi, niin minun kuin monien ghanalaisten naistenkin tieto ja ajatukset siitä, miten erilaiset taustat ja ajattelumallit meitä mahdollisesti erottaa, luovat ehkä varovaisuutta, aukkoja ja hiljaista kunnioitustakin kanssakäymiseen.

Sitten on ne luottonaiset!

Luottonaisia ovat he pelastavat enkelit, joita ilman arki olisi aika takkuista. Luottonaisten kanssa ei välttämättä ole aina edes yhteistä kieltä, mutta he ovat ymmärtäväisiä ihmisiä suurella sydämellä! He kohtaavat jokaisen ihmisen ihmisenä. Heidän puoleen on helppo kääntyä arjen pienissä haasteissa ja aina joskus elämän suurissa kysymyksissäkin. Aina ei ehkä saa sitä haluamaansa vastausta tai ratkaisua, mutta tarpeisiin ja kysymyksiin varmasti reagoidaan naisten parhaaksi kokemalla tavalla. Tällaisia naisia ovat mm. tuttu ruokakojun myyjä, ompelija ja maahanmuuttoviraston tuttu virkailija.

Sitten on niitä luottonaisia, jotka ovat mentoreita, kulttuuritulkkeja ja suunnannäyttäjiä. Muistan elävästi monen monta epätoivoista hetkeä kun toimin kuurojen koulun johtajana, enkä tiennyt, miten olisin lähtenyt purkamaan joitakin tosi vaikeita tilanteita. Lysähdin koulun keittiön lattialle koulua hoitavien vanhojen rouvien ja kuumien patojen äärelle, ja he kuuntelivat – ja koskaan he eivät antaneet vastauksia! He kertoivat tarinoita ja pistivät minut kohtaamaan asiat ja keksimään ratkaisut itse. Mihin tahansa lopputulokseen päädyin niin arvokkaat vanhat naiset olivat paikalla. En kaatunut koskaan yksin, ja sain nauttia jaetusta onnistumisen ilosta yhdessä heidän kanssaan. Ystävyys ei parhaimmillaan tarvitse edes sanoja – sen tuntee!

"Sunnuntaisin rannoilla näkee suuria

kaveri- ja opiskelijaporukoita mukanaan

kotona valmistetut ruuat isoissa lämpöastioissa.

He hengailevat, tanssivat, nauravat,

ottavat selfie-kuvia ja elävät hetkessä.

Näihin piireihin näyttää olevan helpompi

päästä mukaan, jos on esimerkiksi vaihdossa

samassa yliopistossa.""

Niinä hetkinä kun Ghanassa olen kaivannut naispuolisia kavereita tai syväluotaavampaa ajatusten vaihtoa, olen yleensä hakeutunut muiden ulkomaalaisten seuraan. On vapauttavaa jakaa ulkopuolisen silmin ja tuntein kokemuksia ja ihmetellä yhdessä, että miten asiat Ghanassa menevät. Accrassa toimii useampi järjestö ja paikka joka organisoi tapahtumia ja linkittää maassa asuvia ulkomaalaisia yhteen, joten etsivä kyllä löytää seuraa varmasti!

"Ghanassa (ja elämän matkalla) on joutunut kohtaamaan ja punnitsemaan omat ystävyyssuhteet moneen otteeseen. Moni niistä on muuttanut muotoaan, vahvistunut,

ja toisinaan on pitänyt myös hyväksyä,

että jotkut ystävyyssuhteet ovat tulleet tiensä päähän

ja silti olla kiitollinen siitä, mitä ne ovat antaneet."

Usean Ghanan vuoden jälkeen voin kiitollisena katsoa ympärilleni tietäen, että minulla on myös muutama ghanalainen naispuolinen ystävä. Sellaisia ystävyyssuhteita, jotka ei perustu tarpeeseen, vaan vastavuoroisuuteen ja jaettuihin muistoihin!

Ilman ystävyyttä ei tätä blogiakaan olisi olemassa!

Ystävällisin terveisin,

Maria


  • GBG Facebook
  • GBG Instagram

© 2020 Go Beyond Ghana